Kun puhutaan saapuvien muuttajien tilanteesta ja siihen varautumisesta, keskustellaan silloin eri tyyppisistä kotouttamispolitiikoista. Jokaisella niistä on eri näkökulma siihen miten muuttajien integraatio kulttuuriin tulisi parhaiten toteuttaa. Keski- ja etelä-Euroopassa muuttajien aktiivinen sopeuttaminen on melko löyhää. Toisaalta niiden vastaanottamat määrät ovat huomattavasti pieniä maita suurempia, mutta niiden tuloksena eri kulttuurit sijoittuvat paikallisesti samoille alueille. Tästä johtuen lieveilmiöinä näkyy helpommin levottomuuksia kun paikallista kieltä heikommin osaavat työllistyvät muita huonommin, ja avautuvat usein sosiaaliavun ja pahimmillaan rikollisuuden pariin. Esimerkiksi Pariisin ulkopuoliset Banlieuet  ovat saaneet osaksi syystäkin huonon maineen levottomuuksien pesänä, eikä tilannetta helpota se, että rakennuskanta kaipaisi suuria korjauksia tai se että joukkoliikenne on osittain puutteellista.

Pohjoismaissa pyritään aktiivisemmin kotouttamaan maahanmuuttajia tarjoamalla erilaisia kieli-, kulttuuri- ja työvoimakoulutuksia jotka on kohdistettu nimenomaan maahanmuuttajille. Toisaalta lähestymistapaan kuuluu myös se, ettei tulokkaiden omaa kulttuuria pyritä rikkomaan vaan antamalla niille tilaa, jolloin voidaan puhua kulttuurin rikastumisesta. Monelle paikalliselle, etenkin niille joita maailmantalouden ongelmat henkilökohtaisesti koskettavat, tämä lähestymistapa näyttäytyy erityisoikeuksien perusteettomana tarjoamisena pienelle ryhmälle, joiden tulisi heidän mukaansa olla lähinnä kiitollisia siitä että ovat päässeet hyvinvointivaltion hoitoon. Tästä johtuen valtiot ovatkin joutuneet tiukasti puuttumaan tapauksiin, joissa maahanmuuttajat ovat käyttäneet hyväkseen sosiaaliturvan tarjoamia avustuksia. Maahanmuuttajien toimeentulo on joka tapauksessa haasteellinen myös Pohjoismaissa, sillä kielen oppiminen on vaikeaa, ja maahanmuuttajan on helpompi ottaa vippi kuin saada töitä varsin erikoistuneilta työmarkkinoilta.

Tämä blogi käsittelee positiivisessa hengessä Suomessa ajankohtaisia asioita, monikulttuurisuutta ja tarkastelee ympäröivää maailmaa uusista näkökulmista.

Maahanmuutto puhuttaa Suomalaisia melkein päivittäisellä tasolla. Usein tällä tarkoitetaan ulkomaalaisten muuttamista Suomeen, mutta nykyään maahanmuutto tarkoittaa monille nuorille myös muuttoa pois Suomesta. Motiiveja lähtöön on useita. Osa on perinteisiä, niitä samoja jotka ovat maailman sivu ajaneet sieluja maailman laidalle purjeveneillä, tai Afrikan synkimpiin viidakoihin. Seikkailunhalu ja uteliaisuus on vienyt kehitystä pitkälle.

Rakkaus ja työ kuljettavat monia ympäri Eurooppa ja maailmaa. Koulutusta vastaavan työn saaminen ei ole enää itsestäänselvyys kenellekään. Tosin tässäkin punnitessa hyödyt ja haitat, useiden lentoyhtiöiden viimevuosina tarjoamat halvat lennot mahdollistavat työnteon tai asumisen poissa perheen luota samoin kustannuksin mitä se oli 70-luvulla Helsinkiin muuttavalle maalaiselle.

Osa ulkomaille muuttavista suomalaisista kokee, että heihin suhtaudutaan maahanmuuttajina, osaa taas pidetään varsinkin Euroopan sisällä uutena heimona: maailmankansalaisina. Maailmankansalaisuuteen kuuluu kulttuureihin suhtautuminen avoimesti, kansallisvaltioiden rajojen hämärtyminen ainakin mielikuvatasolla ja kyky löytää muita, kansallisuutta tai etnistä identiteettiä vahvempia siteitä ihmisten välille.

Pisimmälle integraatio on ehtinyt Euroopan sisällä. Saumatonta se ei kuitenkaan ole täälläkään. Vaikka edulliset lentohinnat ovat voimassa joka puolelle maanosaa, on vieras työntekijä eri asemassa mikäli lähtökentän koodi viittaa Norjaan tai Bulgariaan. Kehitys on kuitenkin ollut huikean nopeaa, ja kuvainnollisesti samaa tahtia kuin universumi laajenee, etäisyydet maapallon sisällä pienenevät. Ainakin mielikuvatasolla.