Kotoutus – integraatiota vai assimilaatiota?
Posted on : 06-05-2013 | By : Admin | In : Uncategorized
0

Kun puhutaan saapuvien muuttajien tilanteesta ja siihen varautumisesta, keskustellaan silloin eri tyyppisistä kotouttamispolitiikoista. Jokaisella niistä on eri näkökulma siihen miten muuttajien integraatio kulttuuriin tulisi parhaiten toteuttaa. Keski- ja etelä-Euroopassa muuttajien aktiivinen sopeuttaminen on melko löyhää. Toisaalta niiden vastaanottamat määrät ovat huomattavasti pieniä maita suurempia, mutta niiden tuloksena eri kulttuurit sijoittuvat paikallisesti samoille alueille. Tästä johtuen lieveilmiöinä näkyy helpommin levottomuuksia kun paikallista kieltä heikommin osaavat työllistyvät muita huonommin, ja avautuvat usein sosiaaliavun ja pahimmillaan rikollisuuden pariin. Esimerkiksi Pariisin ulkopuoliset Banlieuet ovat saaneet osaksi syystäkin huonon maineen levottomuuksien pesänä, eikä tilannetta helpota se, että rakennuskanta kaipaisi suuria korjauksia tai se että joukkoliikenne on osittain puutteellista.
Pohjoismaissa pyritään aktiivisemmin kotouttamaan maahanmuuttajia tarjoamalla erilaisia kieli-, kulttuuri- ja työvoimakoulutuksia jotka on kohdistettu nimenomaan maahanmuuttajille. Toisaalta lähestymistapaan kuuluu myös se, ettei tulokkaiden omaa kulttuuria pyritä rikkomaan vaan antamalla niille tilaa, jolloin voidaan puhua kulttuurin rikastumisesta. Monelle paikalliselle, etenkin niille joita maailmantalouden ongelmat henkilökohtaisesti koskettavat, tämä lähestymistapa näyttäytyy erityisoikeuksien perusteettomana tarjoamisena pienelle ryhmälle, joiden tulisi heidän mukaansa olla lähinnä kiitollisia siitä että ovat päässeet hyvinvointivaltion hoitoon. Tästä johtuen valtiot ovatkin joutuneet tiukasti puuttumaan tapauksiin, joissa maahanmuuttajat ovat käyttäneet hyväkseen sosiaaliturvan tarjoamia avustuksia. Maahanmuuttajien toimeentulo on joka tapauksessa haasteellinen myös Pohjoismaissa, sillä kielen oppiminen on vaikeaa, ja maahanmuuttajan on helpompi ottaa vippi kuin saada töitä varsin erikoistuneilta työmarkkinoilta.




